top of page

Janneblanco

Käsinmaalatut taiderullaverhot kotiin tai toimistoon!

Sisustus, sisustussuunnittelu, sisustusinspiraatio, rullaverho, taide, taideteos, inspiraatio, kodin sisustus, taideverho, olohuoneen sisustus, makuuhuoneen sisustus, kotiin, taidetta kotiin, uniikki koti, sisustusidea, toimiston sisustus, 

Taideverhot, rullaverhot

Mikä on taideverho?

Taideverho on tavallinen rullaverho, usein pimentävä, joka toimii rullaverhon lisäksi myös taideteoksena. Taideverhot on maalattu käsin, akryylimaaleja käyttäen. Taideverhot säilyttävät rullattavuutensa käytössä eikä maali rapise irti! Kokemus on myös opettanut, että jättämällä verhon reunoille tyhjää, maalista vapaata tilaa teos ei pääse taipumaan sivuilta. Pimennysverho onkin materiaalinsa puolesta osoittautunut erinomaiseksi maalauspohjaksi! 

Idea

Olin alkanut maalaamaan taidetta AMK:n taidekurssien myötä. Kysyin joskus isältäni vanhoja maalauspohjia käyttööni, tuolloin sain häneltä vanhan rullaverhon, jonka aioin aluksi leikata pieniksi paloiksi saaden näin useita maalauspohjia. Olin kuitenkin aina halunnut maalata jotain suurta, joten päädyin maalaamaan kokonaisen rullaverhon. Naisystäväni ymmärsi taiderullaverhojen potentiaalin uutena sisustuselementtinä.  

Uusi idea on innostanut ihmisiä näyttelyissä ja taidetapahtumissa, ekspressiivinen tyylini ja värien käyttö suurissa teoksissa on todella naulinnut katseet.  

Janneblanco rullaverhot ovat värikkäät

Taideverho ikkunalla

Taideverho vaihtaa maisemaa!

Taideverho sopii erinomaisesti ikkunalle tavallisen rullaverhon tapaan. Vetämällä taideverhot ikkunaan, vaihdat kätevästi maisemaa sekä tilan tunnetta. Uniikki taideteos myös yllättää ystävät ja kiinnittää huomion. Suurikokoinen teos tuo myös tyyliä olohuoneeseen tai toimistoon. Usealla taideverholla voit luoda tilaan hyvin erilaisen tunnelman. Pimentämätön rullaverho päästää myös valoa läpi luoden kiinnostavan vaikutelman aurinkoisina päivinä. 

Taideverho seinällä

Kotisi on uniikki. Näytä se!

Suurin osa tauluista ripustetaan seinälle, myös taideverhot soveltuvat mainiosti seinälle ripustettaviksi. Näin sinulla on pysyvästi esillä suuri teos, joka korostaa kotisi parhaita puolia! Moni teoksen omistaja onkin sanonut pitävänsä teosta mieluummin seinällä kuin ikkunalla, värikäs teos olohuoneessa onkin jotain poikkeavaa perinteiseen suomalaiseen sisustusmakuun tottuneelle herättäen huomiota tilassa.  

Taideverho onkin teoksena jotain,

mikä korostaa kotisi ainutlaatuisuutta! 

Rullaverhotaide Janneblanco

Taideverhot kotiisi? 

Taideverhot on uniikki sisustusidea! Käsin maalatut taiderullaverhot tuovat kotiin tai toimistoon jotain, mitä kaikkialta et löydä! Voit korostaa kotisi ainutlaatuista ilmettä tai yrityksesi brändiä taiderullaverhoilla!

Voit tilata valmiiksi maalatun teoksen valikoimistani tai tilata juuri sinun tarpeitasi vastaavan taiderullaverhon!

Teoskatalogi_20236.png

Valmiit teokset

Valmiita teoksia on monipuolinen valikoima! Teoksista suurin osa on ollut esillä näyttelyissä tai taidetapahtumissa. Valmis taideverho on loistava vaihtoehto sinulle, kun haluat tilaasi jotain erilaista. Laaja valikoima teoksiani sisältää abstraktia ja esittävää taidetta, joka soveltuu tilaan kuin tilaan. Voit myös tulla katsomaan teoksiani ennen ostopäätöstä! 

Janne Autio tilaustyö taide rullaverho tilaustyö
Tilaustyöt

Tilaustyö on vaihtoehto sinulle, joka tiedät mitä haluat. Kun haluat kotisi sisustukseen, tai vaikkapa yrityksesi toimitiloihin uniikin sisustusratkaisun, tilaustyönä maalattu taideverho on sinua varten! Lempiväreilläsi maalattu, sisustukseesi sulautuva tai yrityksesi brändiä mukaileva taideverho on varmasti ainutlaatuinen katseenvangitsija!

Huomaa että voit tilata myös useamman taideverhon, suuressa tilassa teokset luovat henkeäsalpaavan tilakokemuksen!

bottom of page