top of page
Search
Writer's picturejanne autio

Fringe Blanco

Lahden Fringe Festival on ensi viikolla ja mä oon siellä. Neljä päivää taiteen tekemistä ihmisten tuomitsevien silmien alla. Jännittää ja kiinnostaa, olin jo viime lauantaina Hartolan Taiteiden yössä ja Lahdessa Taidekahvila Salvadorin taidetapahtumassa maalaamassa.

Aluksi mietin mitä livenä maalaamisesta tulee, aluksi pitäessäni instagram-tililläni maalauslivejä olin hieman epävarma tekemisestäni. Tieto siitä että joku saattoi olla selkäni takana katselemassa työskentelyäni loi hieman paineita. Nyttemmin kun omaa tyyliä on alkanut löytymään muiden ihmisten läsnäolo ei vaivaa. Kykenen maalaamaan välittämättä ihmisten läsnäolosta ja olenkin saanut livenä maalaamisesta kehuja. Taideverho on suurikokoinen teos, suurempi kuin keskimääräinen tai isompikin maalauskanvas. Teoksiin uppoaa huomattavasti yksityiskohtia ja teos nousee livenä oikeuksiinsa.

Neljä päivää on pitkä aika, etenkin jos työstän teosta kaiken tuon ajan. Todennäköisesti en.

Hartolan Taiteiden Yössä tein teoksen muutamassa tunnissa. Kun aika on rajattu, ei ole aikaa miettimiseen, tämä on vahvuuteni. Miettimättömyys, työstän teosta eteenpäin. Lähtiessäni maalaamaan tätä en tälläkään kertaa tiennyt mitä verholle ilmestyy. Muutama siveltimen veto eteni kolmen-neljän tunnin aikana tällaiseen. Kuka tietää miltä Fringen teokseni tulee näyttämään. En minä ainakaan. Toistaiseksi on myös itselleni epäselvää maalaanko yhden vai useamman teoksen. Riippuu täysin fiiliksestä, Hartolan Taiteiden yön teos myytiin paikan päällä huutokaupalla jolloin tiesin että teoksen on oltava valmis hyvinkin nopeasti.



Fringe Festival kerää minun lisäkseni Lahteen myös huomattavasti muuta taidetta, visuaalista taidetta, musiikkia, tanssia. Viime vuonna osallistuimme Lahden Muotoiluinstituutin kanssa Fringeen jossa olin myös esillä. Lisätietoja Fringestä ja aikatauluista heidän sivuiltaan.



Omaan facebook-tapahtumaani pääset tästä

29 views0 comments

Recent Posts

See All

Comentários


bottom of page